Apua, pojastani tulee koululainen!

Minä muistan sen kun eilisen kun sain tietää että odotan lasta, muistan sen kun synnytin, muistan sen kun juhlittiin 1v, 2v, 3v, 4v, 5v ja 6v synttäreitä, ja nytten pieni poikani täyttää jo herranen aika 7vuotta. Minä en vaan kestä että ne lapset kasvaa niin nopeesti isoiksi lapsiksi. Oikeesti... Minä hain sille koulupaikkaakin jo. Ja iski paniikki oikeesti. Leevi on luonteeltaan semmonen herkkä, ujo, aika vilkas. Minä vaan pelkään ylikaiken että Leeviä aletaan kiusaamaan, tai että Leevistä tulee se kiusaaja, mutta mitäpä niitä etukäteen murehtia, eniten minua huolestuttaa se että pärjääkö Leevi koulussa niinkuin muut lapset, minä en pärjännyt, en pärjäisi vieläkään. En voi sanoa etteikö Leevi pärjää, vain koska itse en ole pärjännyt. 

Pelkään, jos Leeviä aletaan kiusaamaan ja ei tule sitä kertomaan minulle, ja Leevi alkaa koulun käyntiä välttelemään, alkaa lintsaamaan tai muuta semmoista, se olisi aivan kamalaa. Olen yksin, ilman toista osapuolta näiden asioiden kanssa, mietin yksin näitä asioita. En voi sille asialle mitään, että pelkään mun rakkaan puolesta. Nykyaikana lapset on toisilleen niin julmia, niin pienenä se kiusaaminen alkaa jo, verrattuna omaa nuoruuttani, sillon me leikittiin barbeilla tai autoilla, hiekkalaatikolla tehtiin hiekkakakkuja. Ei meillä mitään kännyköitä, pelikonsoleita tai tabletteja ollut siihen aikaan.

Tää tuli vaan niin vasten minun kasvoja oikeesti kun tuli Lohjan kaupungilta kouluun hyväksymis kirje pojan nimellä kotiin, siinä tajusin että ihan oikeesti, minun pieni 6vuotias (kohta 7vuotias) lähtee jo syksyllä kouluun, itken nyt jo tätä asiaa, miten sitten kun koulu oikeesti alkaa ja minä käyn aamulla saattamassa poikani kouluun, paljon sillon itken? Entä kun menemme tutustumaan luokkaan ja opettajaan?

Ehkä eniten pelkään myös sitä että kukaan ei ymmärrä Leevin erillaisuutta, Leevi on erillainen kun muut lapset, vaikka ei olekkaan mustaavalkoisella diagnosoitu mitään. Leevi osaa kyllä antaa takaisin jos hän kokee sen tarpeelliseksi, vaikka todellakaan niin ei saisi tehdä. Olen yrittänyt opettaa että lyöminen ja toisten satuttaminen ei ole koskaan oikein, mutta koska tuokin töni, tai koska tuokin löi niin minäkin... Leevi on nii herkkä kaikelle tommoselle, että jos joku käskee hänen tehdä jotain, varsinkin jos on kyseessä joku erittäin tärkeä kaveri Leeville, niin Leevi menee ja tekee... Hyvänä esimerkkeinä tähän voin ottaa että joku/jotku oli päiväkodissa Leeviä yllyttänyt pissaamaan lattialle, Leevi päätti pissata vessan seinille, Leevi myöskin leikannut päiväkodissa jonkun pojan hiuksia, piirrellyt naamaan, ja vain koska häntä pyydettiin tekemään niin. :( Se ei ollut enään hauskaa minusta. 

Minä tietysti aijon olla Leevin tukena ja turvana, en aijo lannistaa häntä näillä mun ajatuksilla ja mietteillä. <3

Mimmosia ajatuksia teillä oli kun lapset aloitti ensimmäisen luokan?

Eilen naapurin kanssa juttelin näistä omista koulu jutuista ja koulu vaikeuksista, kun ei enään juurikaan nappaa tuo koulunkäynti, kaikkine vaikeuksineen. Hän puhui myös että kun oli lukenut mun kirjoittaman tekstin mun vaikeuksista, hänestä tuntui kun olisi lukenut itsestään, se kuulosti tosi hauskalta, muutenkin oli tosi kiva kuulla palautetta suoraan kasvotusten. <3 Kiitos, tunnistat kyllä itsesi tästä jos luet tämänkin. :)

Mä olen Leeviä nyt noin alle vuoden verran päästänyt tohon meidän pihaan ilman mua, kavereittensa kanssa, vielä ainakin on mennyt hyin, kielenkäyttöä ja käytöstapoja lukuunottamatta. Aika paljon huutelee mua parvekkeelle ja lupia kyselee, saako tehdä sitä ja tota, mikä tietysti on hyvä asia. Meidän tientoisella puolella on leikkipuisto, johon myös saanut silloin tällöin mennä, mutta vain luvan kanssa ja jonkun kaverin kanssa. 

Meidän pihassa on paljon lapsia, on vauvaa, on eskari ikäistä, on koululaista, isompaa ja pienempää koululaista. Leevi useimmiten on jäänyt kyllä yksin ja harmittelee kun ei hänen kanssaan leikitä, hän on ärsyttävä eikä hänestä tykätä. Mutta on myös niitä lapsia tässä talossa jotka leikkivät mielellään myös Leevin kanssa, sen olen huomannut että ne tietyt lapset varsinkin eivät osaa leikkiä muutakuin sen yhden kaverin kanssa, Leevi osaa leikkiä monen kanssa samaan aikaan, usein sitä kattonutkin, että vitsikun leikit menee taas mukavasti. Naapurin ihana tyttö, samanikäinen kuin Leevi, kun me tähän muutimme kolme vaiko peräti neljä vuotta sitten, olivat kuin paita ja perse, kyllä he vieläkin leikkivät paljon yhdessä, mutta vähemmän kuin ennen, joskus myöskin tullut ryppy "rakkauteen" niin sanotusti, ja riitelevät, mutta kukapa ei koskaan kavereittensä kanssa riitele? Kyllä he nytkin ovat toisensa kutsumassa omille syntymäpäivilleen. :) Kahdestaan heillä usein sujuu leikit moitteettomasti, mutta jos tulee kolmas osapuoli, osaatte vain arvata miten käy? Useimmiten Leevi siinä kakkoseksi jää, myöskin se kolmas on jäänyt ulkopuoliseksi, riippuen ihan mimmoset leikit kyseessä on. On pussailtu, halailtu, on hoploppi käyntiä, tivoli käyntiä, on uudet vuodet vietetty yhdessä, halloweenit, ja vaikka ja mitä...

Olen miettinyt paljon omaa nuoruutta ja ala-aste aikoja, olenkin saanut muistelmiini muutamia asioita mitä aijon ottaa käyttöön myös oman lapseni kanssa. Koulusta suorinta tietä kotiin, ensin läksyt, sitten kaverit. Jos tulee hyvä numero kokeesta, siitä saa kolikon/kolikoita, mitä parempi numero, sitä enemmän kolikoita. Nämä kaksi ovat ittelleni hyvin tuttuja asioita omasta lapsuudesta. 

En myöskään aijo ensimmäiseen puoleen vuoteen ainakaan päästää Leeviä kulkemaan yhtään kavereittensa kanssa mihinkään kauas, omalla pihalla tai puistossa saa kyllä olla. 

Ja ei, en aijo kahlita Leeviä mitenkäänlailla, vaan rajat ne on rakkautta sanotaan. Minun mielestä Leevi ei olisi edes valmis vielä kouluun todellakaan, mutta näin ovat eskarissa mieltä että kouluun vaan... Se on minun henkilökohtainen mielipide lapsen huoltajana.

Onko teillä perheessänne mitään tapoja, tai muuta mitä sinulla / miehelläsi omassa lapsuudessaan on ollut, mitä?

Kyllä minä oikeesti odotan sitä että kesälomalla päästään ostamaan hänelle ihka ensimmäinen koulureppu, penaali, kyniä ja kumeja. Ai kuinka jännää puuhaa :)

Minä olen saanut paljon kuulla siitä, kun minä en ajatellut hommaavani Leeville vielä puhelinta, Leevi ei ensinnäkään tarvitse puhelinta yhtään mihinkään vielä, eikä varsinkaan koulussa tarvitse. Liian kalliita leluja mielestäni ovat vielä noin pienille lapsille. Olen kuullut paljon että "kyllä meidän pertti tarvitsee puhelimen, kyllä meidän pertti halusi puhelimen, hommattiin koska ei haluttu kiusatuksi tulemista..." ynnä muuta, minä en koe itse että siinä voisi tulla kiusaamista, vain koska sulla ei ole puhelinta, kaikilla vain ei ole puhelinta. Leevi kovasti tahtoisi puhelimen, koska suurimmalla osalla kavereillakin on puhelimet. Mielestäni vain Leevi ei vielä tarvitse. Leevillä on tabletti, jos haluaa katsoa piirrettyjä tai pelata. Mä jokatapauksessa olen kotona kun Leevi koulusta kotio tulee, niin ei puhelinta tarvita. Olen miettinyt ja tarkkaan harkinnut, jospa se joulupukki toisi puhelimen, mutta se jääköön nähtäväksi... Ei minullakaan ollut puhelinta todellakaan kun ekalle luokalle menin, eikä ollut kyllä kakkosella tai kolmosellakaan. 

Onko teidän eskarilaisilla/ekaluokkalaisilla puhelimia? Jos ei, miksi ei?

Me on kovin yritetty harjotella pyöräilyä Leevin kanssa, se sujuu kyllä tosi hyvin ja hienosti, mutta Leevi ei uskalla, kyse ei siis ole etteikö osaa, vaan ettei halua eikä uskalla. "ei se ikinä opikkaan, jos ei harjottele..." Niimpä. Mutta olen luvannut Leeville uuden pyörän kun haluaa ajaa. Muttaku ei, en mä uskalla, emmä halua... Viime kesänäkin meni niin hienosti sen pari kertaa kun pyörällä pihalla meni. Mutta sitten tumps, ja kaatui... Siihen jäi pyörä. Viimeinen pisara taisi olla kun apurenkaat lähti, toki siitäkin löytyy video kun menee hiernosti ilman apurenkaita. Mutten minä rupea pakottamaan, kyllä sitten pyytää itse kun tahtoo taas. Menee potkulaudalla onneksi :)

2015 ostettiin Leeville pinkkipyörä, koska itse niin tahtoi, siitäkin sai kuulla "emmä ois ainakaan ostanut tyttöjen pyörää pojalle, vaikka olisi tahtonut..." Mutta minä annoin Leevin päättää itse.

Sitten myytiin se pois naapurin pikkutytölle. Ostettiin Leevin Johanna kummilta sininen pyörä jonka kanssa viime vuonna meni... 

Kummitytön ristiäiset

Mua pyydettiin taas pikkuisen prinsessan kummitädiksi, ja tottakai mä taas suostuin tähän. ❤ Mulla nytten neljä kummilasta, kolme tyttöä ja poikaa. :) Tämä uusi tyttö syntyi 17.1.2018. ❤ Ihan super sulonen pikkuinen, olen taas aivan myyty. Olen tämän pikkusen toisen isosiskon sylikummi myöskin, ja nyt sain kunnian olla hänenkin sylikummina, koska kaksi muuta kummia eivät päässeet paikalle, koska asuvat Oulussa asti. :( 

Me on nyt Suskin ja tyttöjen kanssa nähty ainakin kerran tai pari viikossa, pitkän aikaa. Musta on just ihana että ollaan läheennytty taas näin paljon. Ehkä se Jannikin pikkuhiljaa rauhottuu ja lopettaa sen vierastamisen ;) 

Janette tykkää Leevistä tosi paljon, mikä on just ihana asia. Leevikin tykkää Janetesta. ❤

Ristiäispäivän aamu alkoi hiusten kihartamisella sekä mustikka batteryllä. Sitten meikkasin ja laitoin kamat kasaan, vaatteet mä puin vasta paikanpäällä. Mulla loppu aika kesken, ja olin myöhässä aikataulusta, olisi pitänyt herätä aikasemmkn kun klo 9.00, juhlat alko kello 13, mutta mä lähdin hakemaan täytekakkua 11.30, tai no tarkotus oli 11.30, mutta olin ehkä 11.50, koska olin myöhässä... Kaveri siis teki juhliin täytekakun, koska edellinen kakun tekijä ei päässyt juhliin tulemaan. :) 

Itse juhla meni todella hyvin, vaikka pikkunen vähän väliä hermostui, ja hermostui totaallisesti kun sai itse kasteen päähänsä. :D Ja isosisko Janette pyyhki papin kanssa vauvan pään. ❤ Juhlien jälkeen mä lähdin sitten kotiin kävelee Jannin kanssa, Janni oli niiiiiiin väsynyt että oli pakko lähteä kävelemään hänen kanssaan, että hän saisi vähän nukuttua päiväunet, huomasin kauhuissani että mun astmalääke oli unohtunut kotio, ja sainkun sainkun kauhean astmakohtauksen kesken matkaa. Me käytiin Jannin kanssa mun luona ja sitten mentiin kattomaan äitiä, isii ja siskoja, ja tyttö oli onnellinen päästessään kotiin. ❤ Siinä sitten illan olinkin heidän kanssaan, lähtivät sitten saattamaan mua kotiin, cittarin kautta. ❤

Tuore kummityttö sai todella kauniin nimen....

 ❤ Jadessa Nilla Nea ❤

Neuropsykologin käynti - tulokset

Moikkamoi, maaliskuu on alkanut ja on jo yli puolen välinkin, kohta on huhtikuu ja sitten alkaakin allergia lääkkeiden syönti.  

Mä kävin sen mun ammatinvalintapsykologin luona juttelemassa, kuulemassa tuloksia mun neuropsykologin käynnin testeistä, tuli ihan semmonen olo että "tyhmä kuin saapas..." mutta eikai nyt sentään.

Lapun minkä sain sieltä, lukee näin:
" On peruskoulun ensimmäisen luokan käynyt normaalisti. Toisella luokalla vaihtoehtoina oli luokalle jääminen tai siirto mukautettuun opetukseen, johon sitten siirtyikin. Lukihäiriö todettu jossain vaiheessa peruskouluaikaa. Yläasteella ollut vaikea selviytyä tenttitilanteissa, joita alkoi lopulta tehdä avustajan kanssa. Kaikki aineet mukautettuja mutta silti opinnoissa huomattavia vaikeuksia. Läksyt teki ja kokeisiin luki tunnollisesti, mutta lukemansa asiat katosivat mielestä koepaperin eteen saatuaan. Ala-asteella vielä selvisi kokeista normaalisti. Ylä-asteella joutunut myös kiusatuksi erityisluokkastatuksesta johtuen. Sanoo olleensa aina arka ja herkkä, jonka vuoksi kiusaaminen kuormittanut vahvasti. Ei myöskään kyennyt ilmaisemaan itseään yleisön edessä esim. luokkatilanteissa. Edelleen saa ahdistusoireita suuremmissa ihmisjoukoissa, ajoin kaupoissakin, taustalle mainitsee alemmuuden tuntemuksia yms. Esiintymis tilanteissa menee hyvin herkästi lukkoon ahdistusoireiden vuoksi. Koulutilanteisiinkin jäänyt negatiivinen ja ahdistava leima, ei oikein luota itseensä oppijana. Masennus todettu pari vuotta sitten, johon lääkitys. Psykiatrian poliklinikalle ollut hoitosuhde aiemmin, mutta ajankohtaisesti hoitosuhde terveyskeskukseen, jonka kokee riittäväksi. Kokee oppimistilanteisiin liittyvän ahdistusherkkyyden kuitenkin rajoitteeksi, johon kaipaisi tukea. Erityisesti näyttötilanteet ahdistavat, joihin myös kaipaa tukitoimia. Uudet ihmiset jännittävät alkuun, mutta siitä yli päästessä toimii normaalisti sosiaalisissa tilanteissa.

Esikoinen syntynyt -11 toukokuussa, jonka myötä jäi kotiin pariksi vuodeksi. Viimeiset vuodet ollut kuntouttavassa työtoiminnassa alkuun siivoustyössä, nykyisin enemmän käsitöitä. On viihtynyt hyvin, kokee sopeutuneensa työyhteisöön hyvin. Vapaa-ajastaan sanoo ettei lukuharrastusta juurikaan ole, kirjoja ei ole paljon lukenut, joskus lehtiä lukee. Blogin kirjoittaminen harrastuksena. Kirjoitusvirheitä tulee paljon ajoittain, kirjallinen ilmaisu on kuitenkin parempaa silloin kun se tulee omasta päästä. Jos pitää lukemaansa tuottaa uudelleen, on se vaikeaa.

Tutkimustilanteessa asiakas on asiallinen, hyvin koopervoiva. Mielialaltaan lähinnä neutraali, masennusasteikolla rengasti ison masennus pistemäärän. Testitilanteessa rauhalliseen tyyliin toimiva mutta ajoittain selvästi kongitiivisesti lukkiutuva tilannesidonnaiseen ahdistusherkkyyteen kytkeytyen. Keskittyminen testitilanteen puitteissa pitkäjänteistä.

Muistisuoriutuminen jäi pääosin erittäin heikoksi. Mieleenpainamista osaltaan hankaloitti auditiivis-kielellisen työmuistikapasiteetin kapeus ja vahva häiriöherkkyys kuormitettaessa jonka myötä kuulemiensa laajempien kielellis-loogisten asiakokonaisuuksien jäsentäminen ja mieleenpainaminen erittäin heikkotasoista. Myös strategisempi kielellisen aineksen assosiatiivinen oppiminen erittäin heikkoon jäävää, jossa ei juurikaan saanut mobilisoitua oppimista tehostavia tekniikoita. Irrallisen kielellisen aineksen kertaava oppiminen verraten tehokkaampaa jääden lievästi normaalivariaatiosta. Visuaalisen aineksen assosiatiivinen oppiminen kielellistä tehokkaampaa yltäen normaalivariaation tuntumaan. Ajallinen viive ei muistisuoritusta merkittävästi heikentänyt.

Esille laaja-alainen oppimisvaikeus kielellisii vaikeuksiin painottuen, kongitiivinen kokonaistaso selvästi alle keskimääräisen. Kielelliset valmiudet kuvautuivat kokonaisuudessaan erittäin heikkoon jäävinä; puutteita kielellisessä abstrahoinnissa ja käsitteenmuodostuksessa, sanasujuvuudessa, sanavarasto erittäin niukka. Kielellisessä perusprosessoinnissa fonologisen erottelun tehottomuutta, johon kytkeytyen teknisen lukemisen hitautta. Lisäksi auditiivis-kielellisen työmuistiprosessoinnin puutteita (kapasiteetin kapeus, vahva häiriöherkkyys). Osin kytkeytyen kielellinen muistisuoriutuminen erittäin heikkoon jäävä mieleenpainamisen ja strategisemman uuden oppimisen osalta, laajempien asiakokonaisuuksien jäsentäminen/mieleenpainaminen työlästä, ymmärtävä lukeminen niin ikään erityisvaikeustasoa. Vahvuudet visuaalisointiin pohjaavissa hahmotus- ja päättelytoiminnoissa kokonaistason yltäessä vähän alle keskitasoon, visuokonsruktiivinen perushahmotus hyvätasoista, visuomotorinen koordinaatio normaalitasoista, myös visuaalinen muistisuoriutuminen normaalivariaation tuntumassa. Vaikeutta lähinnä visuoloogisessa päättelyssä kytkeytyen yleisempään loogisen ajattelun harjaantumattomuuteen näyttäytyen myös aritmeettisen soveltavan päättelyn alueella, joss suoritus selvästi ale keskimääräinen. Puutteita jo peruslaskuperiaatteiden tasolla. Toiminnan yleispiirteinä kompleksisemman tarkkaavuuden säätelyn työläyttä kytkeytyen osaltaan työmuistirajoitteisiin, etenkin tarkkaavuuden jakaminen ja kahden asia rinnakkainen prosessointi korostuneen hidasta. Laatupiirteeä myös suoritustilanteisiin kytkeytyvään ahdistusherkkyyteen liittyvää kognitiivistä salpautuvuutta vaikeuttaen toiminnan ohjausta ja keskittymistä. Pääosin keskittyminen kuitenkin pitkäjänteistä, prosessointinopeus normaalitasoinen. 

Kyseessä lähinnä kehityksellinen laaja-alainen oppimisvaikeus kielellisiin toimintoihin painottuen, viitteitä myöhemmästä tasonlaskusta tai suoritusmuutoksista ei esille tullut. Edellä kuvatut oppimisvaikeudet tärkeä huomioida sekä ammatinvalinnallisesti että myös ammatillisissa opinnoissa tarvittavin tukitoimin, joista keskeisimmät liittynevät luki-ongelmiin ja oppimisen hitauteen, työmuistirajoitteisiin. Mahdollinen uudellenkouluttautuminen onnistunee tehokkaimmin erityisammattikoulun tuella käytännön oppimista painottaen oppimisvaikeudet sek myös psyykkisen reagointiin mahdollisesti kytkeytyvöt rajoitteet huomioiden (keskeisesti oppimistilanteisiin kytkeytyvä ahdistuneisuus). Psyykkiseen reagointiin kytkeytyvät laatupiirteet myös hyvä huomioida mikäli tavoitteena on suorittaa kesken jääneet laitoshuoltajan opinnot."

En kirjoittanut ihan kaikkea mitä lapussa luki koska muuten tämä postaus ei loppuisi ikinä, ja ette jaksaisi lukea, mutta musta tuntuu että olen tyhmempi kuin saapas. Mutta niinhän se on, mulla on nuo ongelmat olleet aina mun elämässä mukana, ei ihan aina mutta ylä-asteelta lähtien. Mä en halua kouluun, koska pelkään. Pelkään että tulen taas kiusatuksi, ja koulun käynti loppuu sitten siihen koska olen niin arka ja hiljainen, etten halua mennä kouluun koska kiusataan. Mä korkeintaan joskus käyn mun laitoshuoltajan tutkinnon loppuun, mutta ei ole nyt ajankohtainen vielä. Mulla on vielä ainakin yksi käynti ammatinvalinta psykologille, ja siihen tulee myöskin mun pomo täältä mahistalolta, missä olen nytten jo neljättä vuotta kuntouttavassa työtoiminnassa sekä mun työvoimatoimiston työntekijä.

Kyllä se ankeeta oli kun en tiennyt tai osannut perus jakolaskuja, en ymmärtänyt mitä luen. En ymmärrä ees perus asioita, englanti, ruotsi on vaikeeta mulle. Neuropsykologi kyseli multa kysymyksiä maailman menosta, enkä mä tienny, mun ois tehny mieli alkaa itkee siinä. Mä en koskaan halunut koulussa luokan edessä puhua mitään, aina ilmotin opettajalle että en muuten sitten puhu yhtään mitään luokassa, en vastaa mihinkään, koska pelkäsin, koska en osannut vastata oikein mihinkään, ja koska aristin liian paljon. Mä tein kokeet 9luokalla avustajan kanssa luokan ulkopuolella ja sillonkin ne kokeet meni miten meni. Yläasteen mä pääsin ehkä säälistä läpi, koska pääsin sen läpi. Päättötodistukseni ei ollut mikään hyvä, käytös mulla oli 9 koko yläasteen. Koskaan mä en lintsannut koulusta, kerran olin jälki istunnossa, koska lunttasin kokeessa. Muuten en ollut koskaan ikinä jälki istunnossa.

Olen monesti miettinyt, että miksi juuri mä, miksi juuri mä olen näin helkutin tyhmä päästäni? En ole koskaan siihen vastausta saanut. Nyttenkin tätä kirjottaessa saa kyyneleet silmiini, enkä vaan voi sille yhtään mitään.

Mua ahdistaa aina, kun joku mulle tulee sanomaan ja valittamaan mun yhdyssana virheistä, ja että täytyisi opettelee kirjottamaan normaalisti ja siistimmin, muttakun mä en voi sille yhtään mitää, mä en osaa, en tajua, en ymmärrä. Jotkut yhdyssanat menee, mutta kyllä niitä virheitä tulee paljon, tiedän sen itsekkin. :( 

Toivottavasti Leevi ei ikinä koskaan tule saamaan näitä mun ongelmia, nytten jo kyllä vähän näyttäisi pahalta, että tulee... :/

Mun vahvuus on aina ollut tämä kirjoittaminen, mä oon tosi arka puhumaan asioista, riita tilanteissakin mä yleensä mielummin kirjeellä/viesteillä selvitin asiat kavereitten kanssa, mutta kyllä sitä nykyään jo hieman osaa kasvotusten asioista kun asioista puhua, tiettyjä asioita on mitä en puhu, on tiettyjä asioita joista vaan viestittelen ystäville ja puhun. Vaikkakin vieläkin olen arka, ujo ja erittäin herkkä kaikista asioista. Pahoitan mieleni erittäin helpolla, ja mun kaikista läheiset ihmiset sen tietää kyllä, ainakin he jotka mut oikeesti tuntee hyvin. Kotona iskä aina hölmöili ja sanoi mulle että rikon kohta näppäimistöt kaikki kun kirjotan niin nopeesti ja kovaa, osaan siis kirjoittaa vaikka silmät kiinni, osaan ulkoota :) 

Kaikkia en nyt edes viitti tähän kirjottaa, koska tulee vaan paha mieli ja olo. :/

Kotona mulla on ollut kaikki aina hyvin, vanhempien kanssa tullut erittäin hyvin aina juttuun, ei olla koskaan riidelty sillee että olisin suuttunut heille verisesti jostain. Mulla on maailman ihanimmat vanhemmat ja maailman ihanimmat pikkuveljet. Ollaan aina tultu toimeen myös veljieni kanssa, toki joskus oli jotain tappeluita ja muuta riitaa, muttei ikinä mitään liian suurta. 
Mä aloin seurustelee kun täytin 18v, se oli mun suurin rakkaus, se ensirakkaus. Oli maaliskuu, vuonna 2005 kun täytin 18v ja mies tuli mun 18v synttäreille yllärinä kaikille. Vanhempani tykkäsivät hänestä, sisarukseni sekä isovanhempani. Tiemme erosivat syksyllä 2009, se oli ehkä elämäni suurin järkytys, ellei läheisten kuolemia lasketa mukaan. 
Silloin musta tuntui että kukaan ei ymmärtänyt mua, ei kukaan tajunnut miksi olin surullinen ja vihainen, ei kukaan ymmärtänyt. Nyt musta tuntuu että mulla on yksi ystävä joka oikeesti ymmärtää miltä musta tuntuu, muhun sattuu vieläkin ajatuskin siitä. Mutta olen jo jotenkin päässyt ylitse. Suski, ystäväni. Hän ymmärtää mua, on kuunnelut mua aina kun tarvitsen sitä. Myös paras ystäväni Riikka ymmärtää mua ja kuuntelee kun sitä tarvitsen <3 Hän vaan oli ensirakkauteni, ja en koskaan häntä pysty unohtamaan. <3 

Mutta nyt tää tarina loppui taas tähän. 
Hyvää tulevaa viikonloppua kaikille teille lukijat. Olisi kiva kuulla myöskin jos teillä on samoja ongelmia, joiden kanssa itse kamppailen joka ikinen päivä. <3

Kertokaa omia tarinoita, kokemuksia...
 Sunnuntaina, tai manantaina tulee taas postausta, musta tulee lauantaina taas onnellinen kummitäti pienelle prinsessalle, niin postailen ristiäisistä sitten taas <3