Kaksplus blogiverkoston joulukalenteri - jouluaatto 2019

Tervetuloa (taas) tuttuun Kaksplussan verkostoblogien joulukalenteriin! Joulukalenteriluukuista löytyy mm. ihania leivonnaisia, itsetehtyjä lahjoja sekä koristeita, kauniita kattauksia ja jouluisia somistuksia. Tämän luukun myötä toivotan (jälleen) teille lukijoilleni, tai muuten vain tänne eksyneille ihanaa joulua! Tai no jouluaattohan on jo lopuillaan, kun tämän tänne julkaisen.

Mä tulin taas tuttuun tapaan tänne kirjottamaan meidän perheen jouluaatosta. Meillä nyt taas mentiin ihan rennoilla tunnelmilla, niinkuin aina. Me tultiin mun vanhempien luokse viettämään joulua jo sunnuntaina 22.12 ja huomenna lähdetään kotio. :) En oikein ottanut nyt kuvia paljon, mutta joitain kuitenkin. Kaikista lahjoista en ottanut kuvia. :( 

Aamulla joulupuuroa, sit katteltiin piirrettyi töllöstä, katteltii kun serkukset riehuivat keskenään, eli mun poika ja veljen tytär. Sitten lähdettiin perinteiseen tapaan meidän isovanhempien luokse käymään, sieltä sitten syömään ja ruokalepo. Hautausmaalle myöhemmin, itse toki en mennyt taaskaan, jäimme veljeni, hänen puolison ja poikani kanssa odottelemaan, jonka jälkeen avattiin lahjat, joskus kuuden aikaan varmaan, ehkä vähän aikasemmin.

Lahjoja tuli taas aivan ihania juttuja. L sai muutaman vaatteen ja kummisedältään peltirasiallisen kolikoita, niitä en kuvannut tähän, enkä omia suklaarasioita mitä sain. :D Mutta L oli ainakin tosi onnellinen ja mä myös saamistani lahjoista taas! :)

Nyt haluan vielä kaikille toivottaa erittäin rauhallista ja hyvää joulun jatkoa. <3

Mitä unta näin?

Mulla tuli tämmönen omituinen aihe mieleen, kun näin unta viime yönä. 

Mutta siis, mä näin unta että, selkäni meni ihan hirveeseen kramppiin, jolloin jouduin soittamaan itselleni ambulanssin kotiin, jouduin lähtemään sairaalaan, 

ja ambulanssi kuskit eivät suostuneet poikaa ottamaan mukaan, joten hän jäi kotio yksin, yritin selittää että olen yksinhuoltaja eikä kotona ole ketään muuta joka poikaa hoitaa, mutta kahdeksan vuotias kuulemma pystyy olemaan yksin kotona. Mutta tunnen poikani, ja hän kyllä pystyy olemaan ehkä sen tunnin tai pari kotona, mutta sitten kyllä alkaa apua kaipaamaan. Joten, yritin saada apua hänelle, yritin naapureista, yritin isovanhemmista, perhetyöntekijästä, mutta ei kellään ollut aikaa "juuri silloin" auttaa meitä. Mulla tuli itku, että ei se pärjää, kuka tekee ruokaa, kuka auttaa häntä, mun on pakko päästä kotiin, mutta en päässyt, koska selkä oli pakko saada kuntoon ensin. 

Noh, joku sitten oli soittanut lastensuojeluun tästä asiasta, että olen jättänyt pojan "heitteille", ja poika lähti heidän matkaan sitten, ja mä sekä poika aivan paniikissa että mitä nyt tapahtuu, koska sa*an nähdä poikani, mutta en saanut pitkiin aikoihin nähdä poikaa. Poika joutui jättämään puhelimensa kotiin, enkä pystynyt siihen soittamaan. Itkin, itkin, itkin vaan, koska en tiennyt mitään pojastani, en mitään, mitä hänelle kuului, miten hän voi, kolmeen päivään, kunnes tukiperheestä soitettiin että he olivat hakeneet pojan heille siksi aikaa kun mä paranen. Poika oli itse sanonut että tahtoo tukiperheen luokse sillä aikaa kun äiti on kipeä.

Sitten mä heräsin kun puhelimeni soi. Tajusin että olin itkenyt unissani oikeesti!

Mä tässä aloin siis miettimään että, mitäs jos oikesti mulle tapahtuisi jotain ja poika joutuu soittamaan apua mulle, hänelle kyllä olen yrittänyt selittää mitä tehdä silloin, mutta mihin hän menee silloin, jos joudun itse sairaalaan? Hän on erityislapsi, on adhd ja ehkä jotain muutakin, vielä ei tiedetä mitä on, koska on menossa vasta hoitojakso. Mutta ei hän välttämättä ymmärrä soittaa mummille tai perhetyöntekijälle, mummin numero hänellä on kyllä omassa puhelimessaan mutta ei perhetyöntekijän numeroa. Pitäisi vissiin oikeesti alkaa miettimään että mihin poika menee tai mitä tapahtuu, kelle soittaa jos äidille tapahtuu jotain, olis meinaa ihan kamalaa jos poika menisi paniikkiin eikä tietäisi kelle soittaa ja mitä tekisi. Tästä täytyykin perhetyöntekijän kanssa jutella todenteolla. Ennen mä en oo tätä edes miettinytkään, mutta toi uni pisti vähän tai no aika paljonkin miettimään että koska vaan voi tapahtua mitä tahansa. Tai mitä jos mulle tapahtuisi jotain kun olen kaupassa, töissä, kaupungilla, missä tahansa, mitä pojalle tapahtuu, kuka sille ilmottaa? Tottakai sairaalasta sitten vanhemmilleni ilmotetaan ja mietitään sitten mitä tapahtuu pojalle. Apua, toivottavasti tää ei oo mikään enne uni. :( 

Onko kukaan muu koskaan miettinyt tämmösiä asioita, kertokaa teidän ajatuksia tähän, olisi mielenkiintoista lukea! :) 

 

Vähän kuulumisia

Tässä on nyt mennyt kaksi kuukautta eteenpäin ja tää blogi ollut ihan hiljainen, mutta ajatuksissa on ollut koko aika että haluan kirjottaa, haluan kirjottaa kovastikkin, mutta mitä haluan kirjottaa... Ehkä kuulumisia ainakin näin aluksi..

Mitä teille kuuluu, ettekai te oo jo hylänneet mun blogiani kokonaan, toivottavasti ette?

Meille kuuluu ihan... no ihan okei. Kuten aikasemmin olen kertonut niin L on vähän ongelmia koulussa, ne ei ole väistyneet mihinkään. Me kesällä alotettiin se ADHD- lääkitys, mutta se lopetettiin, koska tuli aivan hirveitä sivuvaikutuksia, niin pakko oli lopettaa ennenkuin tapahtuu mitään kamalaa. Nyt käymme lastenpsykiatrisella puolella testeissä ja uutta lääkitystä kattellaan taas joulukuun lopussa/tammikuussa. Nyt haetaan paikkaa pojalle Lohjan etu-luokkaan, mä toivon että poika pääsisi sinne luokkaan mahdollisimman pian! :)

Mitäs muuta meille kuuluu, on juhlittu rakkaan kummitytön 5v syntymäpäiviä, on juhlittu halloweenia, on leikitty ja riehuttu hoplopissa, kummilasten kanssa riehuttu. Poitsun luokassa oli halloween kemut, sitten samaisena iltana oli koululla disco, sekä seuraavana päivänä oli meidän taloyhtiön kemut johon haettiin kummityttö mukaan, sitten vielä oli seuraavana päivänä serkun järjestämät kemut lapsille ja sitten vielä hoplopin halloweenia juhlittiin kaveriporukassa. <3 L sai myös hopen kautta uuden mahtavan fillarin, on niin ylpeä pyörästään. <3

Mutta mitä mulle sit kuuluu, niinkö? No mä en edes tiedä miten tämän nyt sanoisi, mutta tuntuu että olisin aika puhki. Pojan asiat on tällä hetkellä niin sekasin, mutta onneksi meillä on apuja paljon, pojalla on paljon apuja. Perhetyöntekijä on maailman parhain, hän on pojan kanssa paljon onneksi ja poika tykkää. <3  Meidän syksy siis on ollut erittäin vilkas ja tapahtuma rikasta ettenkö sanoisi. Mutta ehkä tää tästä pian helpottaa, saadaan pian psykkan käynnitkin purkkiin ja voidaan taas miettiä uutta lääkitystä pojalle, sekä sitä etu luokkaan menoa jäädään jännittämään, pääseekö vai ei. :)

Pian on taas joulukin, kuukauden päästä melkeimpä. Me mennään ilmeisesti taas mun porukoitten luokse viettämään joulua samoilla perinteillä kuten jokaisena vuonna. Ihanaa kun veljen tyttökin jo 2vuotta, niin hän ymmärtääkin jo jotain enemmän kuin viime jouluna. Kameralle taas käyttöä. 

Ja meillä kaksplussalaisillahan tänäkin vuonna tulee oma joulukalenteri, joten kannattaa olla myös siltä osin kuulolla! :)

 

Kummitytön 5v syntymäpäivä kakku <3

Korkeasaari 2019

Tuossa taannoin käytiin perhetyöntekijän sekä poikani kanssa korkeasaaressa "serkkuja moikkaamassa", niin se sanonta menee vaan. Nyt vihdoinkin ajattelin tulla laittamaan tän jutun muutamalla sanoilla ja paljolla kuvia.

Oli ihan oikeesti todella mahtavaa käydä tuolla vuosien jälkeen, joskus kun seurustelin ensirakkauteni kanssa, käytiin pikkuveljeni ja sillosen mieheni kanssa, eli yli kaksitoista vuotta sitten. Mä olin ihan intopiukeena koko aika ja odotin  että näen tiikerit ja muut kissa eläimet, ja näinhän mä vilaukselta, koska oli tosi tosi kuuma ja jotkut eläimistä oli hellettä piilossa. :(