Puhutaan tänään vähän....

...Ulkonäkö asioista sekä seksistä.

Tiedättekö sen tunteen kun katsot peiliin ja sua alkaa kuvottaa, sulle tulee paha olo kun näet oman vartalon sekä omat kasvot peilistä? Mä tiedän sen tunteen. Mä oon aina ennen ollut tyytyväinen vartalooni ja ulkonäköön, paitsi nytten en oo ollut useampaan vuoteen. Ja kyllä, kyllä tiedän sen että on oma vika miltä näyttää. Mutta helppo se on sanoa ulkopuolisena. 

Katselin vanhoja valokuvia ja tajusin kuinka paljon sitä on vuosien varrella turvonnutkaan. Turposin kun seurustelin, mutta painoin kuitenkin paljon vähemmän raskausviikoilla 42+ kuin mitä painan esimerkiksi nytten. Huomasin että vuonna 2011 vielä jaksoin meikkaa ja panostaa miltä mä näytän kun lähden ulos, mutta nyt... Nyt on ihan sama lähenkö pieruverkkareissa ja hupparissa ulos ilman meikkiä. Ei mua kukaan kattele kuitenkaan.

Mä painoin alle 18vuotiaana sen alle 50kiloa reilusti.

Mä en sano etteikö suuri kokoiset ihmiset voisi olla kauniita, mutta mä en koe omaa vartalooni omaksi. En oo kokenut enään muutamiin vuosiin. Kun mulle diagnosoitiin masennus, sain ensimmäiset masennuslääkkeet jotka olivat täysi susi, ne toi mulle nämä kilot ja turvotuksen. Todellakaan en voi täysin niitä lääkkeitä syyttää, mutta suurin ja osa syy olivat ne lääkkeet, söin niitä tosi pitkään, kunnes ne lääkkeet vaihdettiin toisiin lääkkeisiin, ne olivat huomattavasti paremmat, nykyisiä lääkkeitä syön vieläkin. 

Mä oon huomannut että mulla on kaikki halut mennyt ihan pois kokonaan, kaikki puhuu kuinka heillä on niin ihana seksi elämä, mutta mitä mulla on? Pelkkää inhoa itteäni kohtaan. Tosin, haluttomuus mulla on ollut jo vuosia muutenkin, mutta kyllä sitä seksiä on tullut harrastettua, onhan mulla pieni poika todisteena. Silloin ennen kuin aloin odottamaan poikaani, nautin siitä kyseisestä asiasta. Muttakun turposin tyystin, mua on vaan kuvottanut ajatuskin asiasta. Mulle seksi ei oo koskaan ollut semmonen asia että pakko saada nyt heti tai tuun hulluks, ei koskaan. Useimmilla kavereillani on juuri se että pakko saada nytheti. Kyllä mä sitä harrastaa voin, jos olen parisuhteessa, sittenun olen itse siihen valmis ja kun luotan mun kumppaniin, muttei se mulle oo pakollista. Mä en oo parisuhteessa ollut sitten syksyn 2010 jälkeen, ja jotenkin tuntuu etten edes halua ketään, on niin paljon ollut sydänsuruja etten tiedä jaksaisinko enään sitä. Mä olen ollut ilman läheisyyttä ja seksiä syksystä 2010 lähtien, useemmat mun kavereista ei ymmärrä miten mä oon kestänyt kaikki nämä vuodet sen, he eivät pystyisi olemaan ilman, mutta mulle aluksi oli tottakai vaikeeta, mutta vuosien varrella kun on tottunut ja turvonnut niin paljon, etten enään edes kehtaisi. Ne riippurinnat ja järkyttävän kokoinen vatsa, ehei, en voisi kuvitellakkaan että olisin jonkun miehen kanssa tämännäköisenä.

Mä voisin ihan hyvin seurustella seksittömässä parisuhteessa, mutta se mies tuskin ei pystyisi siihen. En tiedä, en tiedä miksi mulle koskaan seksi ei oo ollu se pakko asia, mua ei vaan kiinnosta juurikaan kyseinen asia paljookaan. Olen miettinyt paljon että olenkohan ainoa ihminen maailmassa joka näin ajattelee, ettei se seksi pitäisi olla parisuhteessa se tärkein asia ja ettei mua itseäni henkilökohtaisesti se juurikaan kiinnosta? Mä olen nyt 31vuotias ja mulla on ollut elämässäni tasan kaksi seksikumppania, ajatelkaa vaan kaksi. 

Mulle se seksi on vähän semmonen asia, että ei kenen tahansa kanssa, ei kenelle tahansa. Se on parisuhteessa oleva asia. Ehkä, kun oon itse luonteeltani niin arka, ujo, hiljainen ihminen, että sen takia se ei vaan oo se "mun juttu", en tiedä mitä tähän enään muuta sanoa...

Mulla ei ole mitään pakonomaista tunnetta että pakko saada mies, pakko päästä parisuhteeseen, mutta olen kohta jo 32vuotias ja olen yksin, tuntuu että kaikki kaverit seurustelee onnellisesti ja meikäläinen vaan vieläkin sinkkuna pienen pojan kanssa. En tietenkään halua miestä vaan sen takia kun muillakin on, enkä mä tällä hetkellä muutenkaan ehkä sitä niin haluakkaan, mä viihdyn olla yksin, viihdyn yksin olosta ja kaikesta muustakin, saan päättää elämästäni ihan yksin ilman selityksiä kenellekkään. Mulla riittää nyt menee kaikki energia Leevin asioihin, että saan poikani asiat kuntoon nytten. 

Näistä mun ajatuksista seksiä kohtaan ei tiedä läheskään kukaan mun läheinen, jotkut tietää ja suurin osa ei tiedä, mä en näe sitä silleen että mun pitäisi näistä asioista mennä avautumaan kellekkään, jos en näe sitä tärkeenä avautua asiasta. Kyllä seksistä tulee muuten vain puhuttua kavereitten ja VARSINKIN työkavereitten kanssa, muttei he tiedä mun asioista kunnolla, jotkut kyllä tiettävät töissä että olen ollut kahdeksan vuotta ilman läheisyyttä ja ilman sitä seksiä. Ja jotkut kauhistelevat asiaa, mutta se on mun asiani, ei heidän asia. 

Että moikka vaan sukulaiset ja muut tutut jotka tätä sattuu lukemaan.... :)

Kyllä mä tiedän että jotkut pitää mua nättinä ja sanovatkin sitä joskus, mutta mä en itse näe sitä silleen että olisin nätti, en todellakaan. Kyllä suurikokoiset ihmiset voivat olla kauniita, tunnen monta suurikokoista ihmistä jotka mielestäni ovat kauniita ihmisiä, mutta en itse viihdy tässä vartalossani. 

Mun haaveena on ollut tyttö sekä poika lapsi, mutta olen yli kolmekymppinen, joten ne haaveet on kuopattu jo maanalle. Vaikka olenkin nuori vielä, niin en silti enään halua lapsia.

Kyllä mulla puhelimesta löytyy tinder sekä hot or not sovellukset, mutta musta vaan tuntuu että siellä on niitä seksinkerjääjiä ainoastaan, tai sitten vaan on helvetin huono tuuri käynyt mulle. Mäkun tahtoisin tutustua ihan rauhassa, mitään kiirettä ei pitäisi olla, katsoa tullaanko toimeen, tulevatko poikani ja hän toimeen. Mutta ei, kaikki pitäisi saada heti ja nyt. Kyllä mä tunnen ihmisiä jotka oikeesti ovat löytäneet sen elämänsä rakkauden tinderin kautta, ovat naimisissa ja ovat saaneet lapsia. Ja heidän puolesta olenkin onnellinen.

Jotkut sanovat että laihduta tai että kyllä asialle pystyy tekemään jotain, jos haluaa saada painoa alespäin. Totta, kyllä tuo on totta, mutta kun ei pysty, siihen ei pysty vaan yksinkertaisesti. Mun vaaka lukema on ollut joskus reilusti yli 135kg muttei se enään onneksi ole enään noin paljoo. On siis tullut paljon alespäin vaakalukema, mutta siltikin lukema on vielä se kolminumeroinen.

Sokerikoukussa on ihan hirveetä olla, jos ei sitä karkkia tai herkkuja ole, se tietää sitä että on aivan hirveät vieroitusoireet, sitä ei kestä. Se suklaa ja ne sipsit on vaan niin hyviä, mut entäs ne limut? Voi vitsi sentään!!!! Mutta tästä pitäisi vaan päästä irti, oikeesti pitäisi. Olen yrittänyt, olen tosissani yrittänyt monet monet kerrat, siinä onnistumatta. Kyllä mä ehkä vielä joskus pystyn siihen, mutta nyt voimavarat eivät vaan riitä ihan oikeasti tosissaan kokeilemaan. Mä tammikuussa yritin sitä taas, mutta eihän se onnistunut taaskaan...

Mutta tämä taitaa nyt riittää tästä aiheesta, mitäs mieltä olitte tästä tekstistä? En tiedä olikohan tää vähän liikaa vai ei, kertokaa te mielipiteenne?

Kellään muulla samoja ongelmia, kuin mulla?

VIIKKO SYNNYTYKSESTÄ

Kuva vuodelta 2008.