Ei niin täydellinen blogiäiti -haaste

Mä nyt sit päätin tulla tekee tän "Ei niin täydellinen blogiäiti" haasteen jonka sain, tai multa pyydettiin. Tää aihe oli aika mielenkiintoinen, ja muiden tekstejä luinkin tästä aiheesta, ja oli mielenkiintoisia tarinoita. Mutta nyt pitäs sitten joku oma tarina keksiä, ja se tuottaa hankaluuksia, koska emmä tiedä, emmä keksi, mun pää lyö tyhjää...

.. Usein jos ollaan kaupassa ilman rattaita, ja hän haluaa kävellä, niin mulla pinna palaa, koska siitä ei tule mitään, viimeksi eilen cittarissa käydessämme. "Äiti, minä haluan tämän lentsikan" johon minä sitten "kulta, ei meillä ole nyt rahaa ostaa mitään leluja, tultiin vain hakemaan maitoa" "mutta minä haluan tämän lentsikan...on meillä rahaa". Se pieni ei ymmärrä että yksinkertaisesti ei aina ole rahaa ostaa mitään leluja, ja aina ei muutenkaan saa sitä mitä tahtoo. Niimpä siinä sitten aikamme tappelimme ja sain taas katseita ihmisiltä ja ajattelin että olen taas se paska mutsi, koska laitoin pojan väkisin, itkupotkuraivarien kanssa istumaan kärryyn, tosin en onnistunut siinä, koska kärryt kaatus, kun tappelimme niin lujaa, oma tahto ja voimat on niin kovat. Poika sitten halusi lopulta seistä kärryssä ja pääsimme jatkamaan matkaa, huh.

Mulla on aina, ihan aina ollut tosi lyhyt pinna, mä räjähdän tosi helposti. :P

Voiko joku ihan oikeesti käsisydämmellä sanoa, että ei huuda lapselle yhtään? Mä luulen että semmosia äitejä ei olekkaan. ;)

Mä myönnän, että kiroilen todella paljon leevin kuullen ja aina moitin itteäni siitä koska leevi sitten myös matkii tottakai mua ja mun sanoja. Usein kuultuja ovat jo V*ttu, S**tana, P*rkele.. :/ Usein saan myös kuulla ihmisiltä mun kielenkäytöstäni, olen yrittänyt opetella olematta kiroilematta, mutta ei, se ei vain onnistu. :( 
Mutta kyllä tuo poika ilman muakin on oppinut kiroilemaan, ensimmäisiin sanoihin kuuluu se ittu sana, muttei onneksi ollut ensimmäinen sana. Mä sain kuulla sukulaisiltani aikanaan "katokki sitten ettei leevin eka sana ole se vittu", joo ei ollut onneksi eka sana. :P
Usein saan kuulla läheisiltäni "En halua puhua sun kanssa, kun alat kiroilemaan..." Mutta se on jokin semmonen pinttynyt tapa, johon ei tuu muutosta vaikka yritänkin!

En ole ihan se tavallinen blogiäiti, en todellakaan. Meillä syödään joskus ihan helppoja laatikkoruokia, niitä valmisruokia. Helppoa ja hyvää. Esimerkiksi Leevin suosikki on atrian makaronilaatikko taikka jauhelihaperunasose laatikko :) Joskus vaan ei jaksa, joskus vaan on semmonen olo, että tänään ei jaksa alkaa kokkailemaan. Mutta useimmiten kyllä niitä omatekemiä ruokia syödään. Eilen esimerkiksi tehtiin makaronilaatikko ihan itte, ja aijai kun oli hyvää, namskis :P Meillä syödään kyllä paljon karkkia ja juodaan limuja, muttei läheskään joka päivä, muutaku äiti ;) Äiti on niin pahassa sokeri koukussa, ettei vaan pysty lopettaa, tottahan se on. :( 

Huhtikuussa alkaa elämäntaparemontti mulla, tai niin mä ainakin koitan! Mä en voi hyvin, tunnen itteni huonoksi äidiksi, koska en jaksa mitään. En jaksa leikkiä, en jaksa ulkoilla, saan astma kohtauksia niin helpolla, en jaksa... Kävin tuossa taannoin Lohjalla, siis keskustassa bussilla, ja kun tulin takaisin kotio, puoltoista tuntia aikasemmin kun piti leevi hakea tarhasta, mulla oli ihan hirvee olo, mun ois tehnyt mieli soittaa tarhaan ja sanoo "pystyttekö tuomaan pojan kotio?", mä olin niin loppu, mun jalat oli niin kipeenä. Mä lähin sit väkisin Leevin hakee tarhasta ja äksyilin pojalle että "äidillä on jalat kipeenä, mennään reippaasti kotio.." Olisin ollut valmis nukkummaan heti klo 16.00, mutta en viittinyt, nukahdin sitten ennen klo 21.00 illalla. Elikkä hermoja saa kiristää sillonkin, että ei karkkia, ei karkkia, ei karkkia...

Joskus voisi kuvitella että olen semmoinen siivous intoilia, että meillä koti kiiltää ja on niin tiptop kaikki, mutta ei, ei todellakaan. Mä rakastan työkseni siivota, mutta en tykkää sitten sitä kotona tehdä. En ole koskaan oikee ollu semmonen että kotona siivoisin. Meillä on usein tää kaksio siinä kunnossa ettei oo tosikaan, leevin huoneeseen ei usein pääse, ei lattiaa näy, kun leluja on niin liikaa lattioilla. Mä joskus saan inspiraation ja siivoan, ei toi poika itte suostu ja en jaksa alkaa vääntää hänen kanssaan asioista.Joskus myös mua alkaa ällöttää asua täällä ja alan siivoamaan. Nyt esimerkiksi täällä on siistiä, että voisi vieraita kutsua kylään. Leevin huoneesta otin palapelit jäähylle ja pikkuleegot samoten, ja nyt on huonekkin pysynyt suhtkoht siistinä, ei enään ole kaikki lattioilla kerrallaan, eikä olohuone enään täyty niistä leluista.

Äitinä olo on tosi haasteellista, ne huonosti nukutut yöt ja ne ihanat uhmat.
Kukaan ei ole täydellinen äiti, ei kukaan. Jokainen on paras mahdollinen äiti omalle lapselleen, ja tähän kommenttiin sain noottia Äitylit ryhmässä yhtenä iltana, koska ei oikeesti jokainen oo paras mahdollinen äiti, en ajatellut sitä kommenttia pidemmälle, mutta ei oikeesti jokainen ole paras äiti, on niitä kamalia tarinoita kuullu. :( Mutta minä olen paras mahdollinen äiti omalle pojalleni, ja suurin osa tuttavapiireistä ovat parhaita mahdollisia. <3

Tää on postaus osa kaksplussan bloggaajien juttusarjaa Ei niin täydelliset blogiäidit Linkistä te löydätte jo niitä julkaistuja postauksia ja lisää ilmestyy kevään mittaan viikoittain.

Mitä mieltä olitte tästä postauksesta? :)