Lävistykset

Mä sain synttärilahjaksi lahjakortin tatuointiin, ja hetikun oon saanut aikaseksi käyä ottamassa uuden tatuoinnin, teen mun tatuoinneista postauksen, mutta nyt mä halusin tehdä postauksen mun lävistyksistä, vaikkei ne nyt niin ihmeellisiä olekkaan. Reealta sain myös lävistyksen synttärilahjaksi tänä vuonna! 

Paljon maksoi, paljonko sattui, koska olen ne ottanut, miten parantui... :)

Eli siis korvakorut olen saanut heti kuusi vuotiaana nassikkana, en muista niistä yhtikäs mitään, mun kummitäti osti mulle korvakorut lahjaksi silloin. Muistan vain sen että mut tultiin kotoonta hakemaan. :D Tosin, ei sillä että mä jotain muutakaan pahemmin lapsuudesta muistaisin, aika hämärät muistikuvat :(

Joskus aikuisena otin myös toiset korvareijät, mutta ne menivät umpeen kun en käyttänyt koruja niissä. Harmittaa ehkä vähän, mutta mä niin harvoin nykyään korui käytän muutenkaan :)

Sitten mä otin nenäkorun joskus vuonna 2008 muistaakseni, seurustelin sillon J:n kanssa, ja hän tuli mun mukaan kultakaksikkoon ottamaan nenäkorun, se ei sattunut yhtään, koska se laitettiin ampumalla, onneksi. Kyynelkanavat kyllä aukes ihan totaallisesti, itku siis tuli, koska kyyneleet puskivat väkisin, en muista paljonko tää maksoi. :( Nenäkoru parantui tosi hyvin, nykyään käytän aika vähän nenässä korua, koska aina vahingossa raapaisen sen pois, laitan aina jos on juhlia tai muuta niin korun nenään.

Seuraavaksi otin sitten vuonna 2008 tai 2009 muistaakseni kielikorun. Oltiin Suskin ja hänen veljensä kanssa helsingissä, Suski otti huulikorun jos mä otan kielikorun, ja teki kipeetä jo ajatteleminenkin. Mutta otin sitten kielikorun, ja se sattu ihan v*tun paljon, siis oikeesti ihan tajuttoman kipeetä teki. Ja en ikinä enään ottaisi jos menisi nyt umpeen jostain syystä. Parantui tosi hyvin kyllä aika nopiasti, ja maksoi 50euroa :) J lähti siitä samana iltana armejaan ja me Suskin kaa mentiin shellille ranskalaisille, ja voin sanoa että kadun sitä aina vaan että mentiin, koska se sattu ihan hitokseen kieleen :P Parantui myös tosi hyvin kielikoru :)

Sitten juhannuksena vuonna 2015, ystävälleni ja mulle kännissä päähänpisto, kun kerroin että tahtoisin uuden lävistyksen, noh... ystäväni sanoi että hänellä olisi apteekista ostettuja neuloja ja lävistys koruja, että tehdäänkö... no mepä sitten tehtiin, joo tiedetään että ei ois kannattanut... Mutta se ei sattunut yhtään, mistähän lienee :'D Mutta mulla kesti se koru reilun vuoden, kunnes tulehtu niin pahasti, että pökerryin bussiin, tuttu bussikuski otti korun pois, koska oli pakko ja menin töihin, mutta sieltä suoraan sairaalaan, sain antibiottikuurin ja olo helpottui. Mua harmitti tosi kovasti että se tulehtu, koska olin pitkään kyseistä korua halunut, mutten ollut uskaltanut mennä ottamaan. Kunnes ihanainen Reea osti mulle 30vee synttärilahjaksi tämän korun uudelleen, toiselle puolelle. Se sattu ihan törkeen paljon, kuulu kunnon rusahdus kun neula meni huulesta läpi, hyi ku tulee vieläkin kylmät väreet kun ajattelen. huhhuh. Ja tää maksoi 35€, ja suosittelen kyllä tätä kaikille jotka tykkää! :) 

Nyt olen alkanut haaveilemaan rustokorusta, se ois aika magee, mutta taidan jättää nää korut nyt tähän. :)

Mimmosia lävistyksiä teillä on? Onko jotain minkä haluaisit? :)

Naurusaaressa

Kuva on Hannan - ylipyykkivuorten kameralla otettu

Kerroin tossa jo alku vuodesta Leeville että tahtoisiko hän lähteä äidin kanssa naurusaareen, Leevi siinä sitten ihmetteli että mikä se on se naurusaari, siinä hymyilin ja sanoin että ei äitikään sitä tiedä että mikä se on. Sitten lähdettiin googlettaa sitä naurusaarta, ja poika innostu ihan totaallisesti, sitten alettiin kyselemään että montako yötä menee, ja menihän siihen aika monta yötä... Toinen mietinnän aihe Leevillä oli se että millä ihmeellä me menemme sinne naurusaareen, ja kerroin että Leevin pikkuserkkujen kanssa menemme. Kunnes lopulta tuli se lauantai aamu jolloin Elsa ja ihanat tytöt tulivat meitä hakemaan kotoonta :) Kiitoksia vielä kyydistä!!!!! :)

Me kaksplussalaisten kanssa päätettiin pitää semmoiset lapsitreffit naurusaaressa. Saatiin yhteistyön merkeissä käyttöömme vantaan flamingossa sijaitsevan naurusaaren. Lapset viihtyivät todella hyvin siellä. Naurusaari oli tosi pikkuinen paikka, mikä on oikeasti tosi kiva juttu, ei lapset eksy tai huku sinne, kuten joskus joissain hoplopeissa kun kuulutellaan välillä kadonneita lapsia tai lapsi tulee kyselemään että missähän mahtaa se äiti/isi olla. Itse kuitenkin olen sen hoplopin kannalla kuitenkin, vaikkei tuossa naurusaaressakaan mitään vikaa ollut. Hinnatkin muutaman euron halvemmat kuin hoplopissa ;) Naurusaari oli kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, kannattaa käydä jos ette ole käyneet. Leevi ei oikein viihtynyt, koska ei ollut mitään tekemistä, hänen mielestään, kävi nurkassa pelailemassa pelikoneilla vain! :D

Oli ihan huippua nähdä taas ihania kaksplus naisia sekä heidän lapsensa, joita en ollutkaan ennen nähnyt, lukuunottamatta tietysti Elsan tyttöjä. :) Saimme myös pientä naposteltavaa, oli hyviä nameja sekä suolaista. 

SUURET KIITOKSET KAIKILLE AIVAN 

SUPER MAHTAVILLE YHTEISTYÖKUMPPANEILLEMME 

SEKÄ JÄRJESTÄJILLEMME. :)

Tukiperhe ja ikävä

Tiiättekö te yksinhuoltaja äidit ja isät, ja toki ihan kaikki muutkin joilla on vähän tukiverkkoa, kun ootte yksin koiran kanssa kotona, koko aika vainoharhaisena kuuntelette että koska lapsi tulee kysymään iltapalaa, tulee sanomaan että pissahätä tai jotain muuta, mä tiedän sen tunteen. Mä en oo vielä tähän tottunut, mä vaan itkeny monta tuntia tässä kotona nyt yksin. Leevi on nyt vissiinkin kaksi yötä poissa kotoa, ja mä en kestä tätä. Tänään mä laitoin ystävälleni viestiä, kun odottelin lääkäriä, että saanko tulla kylään, en halua mennä tyhjään ja kolkkoon kotiin yksin murehtimaan. 

Mä tiedän että Leevillä on hyvä olla, mä tiedän että Leevillä on ikävä kotiin, mä tiedän että Leevi pääsee kotiin heti jos itse niin tahtoo, yöksi ei olisi ollut pakko jäädä, mutta itse oli tahtonut jäädä yöksi ja ehkä toiseksikin yöksi. 

Mulle sekä Leeville on siis ihan uutta tää tämmönen yökyläily. Me ollaan aina oltu yhdessä, Leevi loppujenlopuksi on tosi harvoin yötä poissa kotoonta, ja yleensä sekin on silleen että mulla on synttärijuhlat, blogitapaaminen tai joku muu sovittu meno. Yleensä en laita Leeviä hoitoon vain siksi että saan olla kotona yksin, mieluummin olen poikani kanssa. <3 

Mä oon kuullut monet kerrat ne kuuluisat lauseet "nyt nautit" tai että "tekee molemmille vaan hyvää". Totta, kyllä se tekeekin hyvää meille molemmille tottakai, muttei tähän vielä oo tottunut, niin itku tulee väkisinkin ja järjetön ikävä toista, kun on tottunut siihen toisen läsnäoloon. Mutta uskon että me molemmat totumme tähän Leevin kanssa ihan ajan kanssa pikku hiljaa. Sillä tätähän mä olen odottanut.

Me saatiin siis vihdoinkin tukiperhe, me oltiin jonossa yli vuosi. Yhtenä päivänä sain puhelun meidän sossulta klo 16 iltapäivällä, että nyt on iloisia uutisia. Ollaan saatu tukiperhe. Vitsi mä olin onnellinen, mä vaan itkin ja olin ihan järjettömän onnellinen, siis mä vaan itkin ja halailin Leeviä, Leevi oli ihan ihmeissään että miksi äiti sekosi :D Mä rauhotuin ja soittelin sen jälkeen kaikille ja kerroin onneni kukkuloilla kaikille. Me käytiin nyt tämän viikon maanantaina tutustumassa tähän ihanaan pariskuntaan, oli ihan super mukavia ja ihania. Asuivat ihan keskellä ei mitään, iso omakotitalo, ulkokoirakin oli siellä. 

Käytiin samalla reissulla kattomassa Lohjan kuuluisaa paavolan tammea. Oli mun jalalleni aika pitkä luonto polku ennen tätä puuta. Puun mä näin ihan ensimmäistä kertaa, mutta ihan mahtavan upea tämä puu oli, kuten siitä monet on puhuneet. Tosi upea, tosi upea varmasti myös kesällä kun on lehdet puussa.

Mutta palataan taas seuraavissa tarinoissa...

<3 Heidi