Taloyhtiön juhlat

Meillä oli syyskuussa meidä taloyhtiön 50vuotis juhlat. Olin odottanut niitä tosi paljon, koska pääsin nauttimaan iltaa hyvien naapureitten kanssa. Meidän talo on aika "kuuluisa" kaupungilla. Ja kyllä mä totta puhuakseni voin sanoa että jos olisin tiennyt tämän talon entuudestaan ja talon maineesta, en olisi tähän muuttanut. Mutta täältä on ehkä jo ne "pahimmat" muuttaneet pois nytten, ja yksi rakas naapuri johon Leevin kanssa täysin kiinnyttiin, muutti pois vastapäisestä asunnosta. Se oli tosi kova pala meille molemmille, monet itkut itkettiin Leevin kanssa yhdessä sekä erikseenkin. Mutta tässä talossa on itketty, naurettu, raivottu, huudettu, vihattu, tapeltu, halattu ja vaikka mitä, silti me kaikki vaan toimeen on tultu, jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. En ole ikinä asunut yhtä aktiivisessa taloyhtiössä kuin tämä meidän on ollut. Jotkut tässä talossa asuneet jo hurjan 50vuotta, jotkut taas huomattavasti vähemmän. Me ollaan tänä vuonna asuttu viisi vuotta tässä talossa. Tuntuu ihan hurjalta. Vielä vuosi sitten mä halusin eroon tästä talosta ja näistä ihmisistä, mutta emmä tiedä haluanko enään...

Musta tuntuu että ollaan kuin yhtä suurta perhettä kaikki. <3 

Meidän talon facebook ryhmässä kirjotellaan kaikkea. Pyydetään apua, kyytiä, lainaksi kaikkea. Ja aina vaan niitä apua tarjoovia löytyy tästä talosta. Meidän talossa on tapeltu myöskin niin että on poliisit jouduttu soittamaan, poliisi auto on kyllä aika tuttu näky tässä taloyhtiössä. On täällä myöskin ambulansseja käynyt jonkin verran. 

Mulla meinaa oikein itku tätä kirjottaessa, mä kirjotin tämän töissä puhelimeen luonnoksiin jotta pääsen kirjottamaan tän tietokoneella tähän blogiin.

Meillä tosissaan oli ne juhlat, Leevi lähti silloin perjantaina tukiperheeseen ja tuli sunnuntaina. Mulla lauantaina soi kello 11 aikaan, menin suihkuun ja meikkasin. Lähdin ulos kattelemaan josko olisi tekemistä, ja olihan siellä.. Meillä oli ihanat auringon kukat pöydissä. 

Toisaalta olin iloinen että Leevi ei ollut mukana, mutta toisaalta olisi ollut ihan kiva että olisi ollut alku illan mukana. Leevi vaan olisi ollut se lapsi porukan pelle, anteeksi tämä sana lapsestani mutta tunnen lapseni, joten hyvin tiedän tämän... Sit olisi mennyt muiltakin lapsilta överiksi koko juhla. Musta oli aivan ihana päästä osaksi mukaan järjestäjäksi tämmösiä isoja juhlia ja tiesin siis mitä kaikkea meillä oli sinä päivänä tiedossa. Meillä oli paljon herkkuja, paljon porukkaa, paljon lapsia. Oli karaokea, mikä kuuluikin aika kauas meidän pihasta, oli kasvomaalausta lapsille (ehkä vähän aikuisillekkin...) sekä korupaja myöskin lapsille, tein itsekkin itselleni korun muistoksi sekä naapurin ihanalle Annikalle. Meillä kävi myöskin länsi-uusimaa tekemässä jutun, täyttihän taloyhtiömme 50vuotta ja juhlittiin sitä, tottakai myös meitsin naama päätyi lehteen...

Meillä vieraina oli talon nykyisiä asukkaita sekä myöskin muutama asukas jotka on asuneet yli 20vuotta. :)

Naapurin rouva piti meille puheen, meinasi kyllä itku tulla, oli se aika liikuttava puhe. <3 Tuli kyllä juotua tuota alkoholiakin meleko paljon jälleen, sillä... en muista että olemme menneet ravintolaan. Toisen ravintolan muistan, mutta en toista. Muistin senkin vast aamulla että työkaveri oli tullut moikkaamaan naapuri talosta pihallemme juuri ennen kuin taksi tuli. 

Lapset olivat aivan intoina karaokesta, lauloivat myöskin muutamia kappaleita, mutta mieleenpainuvin oli kyllä Dani, 4vuotias poika joka lauloi ihan huippu ihanasti The gammy bear song. Siis en vaan pääse siitä yli kuin ihana!!!! <3 Kyllä ne muutkin Arttu, Sanni, Luca, Lilli lauloi hyvin! <3 Ja tottakai robinia myös tanssittiin lasten kanssa!!!!! :) Oli niin super ihana nähdä kuinka lapsetkin olivat ihan täysillä mukana näissä juhlissa. Tanssia, kikatusta, naurua riitti koko iltapäivän. <3 <3

Karaokea tuli laulettua, video materiaalia on myöski aika paljon tuosta illasta, mutta ne jääkööt tuonne facen puolelle. ;) Ensimmäinen laulu mitä Annikan kanssa vedettiin, oli aikuinen nainen tottakai! :) Tuli tanssittua niiiiin paljon että kyllä tiesi tanssineen seuraavana päivänä, kyl muuten oikeesti oli jalat kipeenä... Kyllä oli pääkin kipeä, koko päivän oli niin huono ja heikko olo ettei tosikaan... 

Me tarjoiltiin kana-nuudeli wokkia, patonkia ja levitteitä, vaahtokarkkeja oli, sekä myöskin jotain aivan ihania marja juttuja, en tiedä oikeeta nimeä. :D Sekä tottakai vichyy, pepsimaxia ja jaffaa. Ja omat alkoholit oli myöskin jokaisella. Mä ostin mulle ja Annikalle pinkkii skumppaa ja Annika puolestaan salmaria, sekä oli siiderii mulla. :) Tuli alkometriin puhalettua, mutta lukemat jääköön salaisuudeksi. ;)

Valokuvia tuli jonkin verran otettua mutta en nyt viitti tänne laitella ihan jokaista kuvaa mikä tuli napattua, koska ei kaikki naapurit tahdo naamaansa tänne, lähinnä harmittaa ettei tullut lapsista otettuu kuvia enempää.  Pikkulikoista ja muista :(

Onko kenelläkään muulla juhlittu taloyhtiötä tämmöttiin? :)

Näin meillä roudattiin tavaroita! :)

Suomen lippukin oli salossa!

Ajattelua

Mitäs kuuluu teille rakkaat lukijat? Mulle kuuluu... no varmaan ihan hyvää. Mä alotin mun mielialalääkkeet uudelleen, ehkäpä noin alle vuosi sitten, koska tuntui että mieli on ihan maassa ja surkea olo alko taas olla. Ja ennenkuin kukaan ehtii kommentoimaan, niin tottakai juttelin lääkärin kanssa ensin tästä alotuksesta. :) Nyt mieli on taas huomattavasti parempi ja ilosempi, alotin ne myöskin sen takia että ne auttaa ahdistukseen myöskin ne mun lääkkeet, ei ole ahdistanut nytten hetken taas kun olen syönyt lääkkeitä. On itseasiassa ollut ihan hyvä olo nytten kun taas alotin lääkityksen. Ne sivuoireet vaan ei olleet niinkään mukavia mitä niistä tuli kun alotin lääkityksen. Käsien tärinä, päänsäryt, väsymys, ei kivaa, musta tuntu että olisin voinut nukkua 24/7. Onneksi ne kestää sen viikon tai kaksi yleensä mulla ainakin. Mulla siis lääkkeenä on venlafaxini ja syön sitä 150mg annostuksena. Ja joo, oon kuullut paljon negatiivistä kyseisestä lääkkeestä, mutta mulle se on sopinut hyvin, paremmin kuin hyvin. Vaikkakin siitä tulee ihan hirveet vierotusoireet jos unohtaa ottaa kyseisen lääkkeen, eli kannattaa kyl muistaa ottaa lääke joka päivä, tai muuten ei ole hauskaa yhtään.

Mulla jatkuu ammatinvalinta psykologilla käynnit normaalisti vielä koska oon aika sekasin mun päästäni tällä hetkellä, en oikein tiedä mitään tän hetkisistä asioista mitä tapahtuu, muutakuin että kuntouttava työtoiminta jatkuu. Mulla oli ennen kesää palaveri työkkärissä jossa oli mun kuntouttavan työn ohjaaja, työvoimatoimiston sosiaali ohjaaja sekä ammatinvalinta psykologi. Me juteltiin lähinnä mun tulevaisuudesta, suunnitelmista ja Leevistä. Me sovittii nyt että opiskelut saa jäädä, koska mä en koe että se on tarpeellista mun elämän tilanteessa sekä mun kaikkine vaikeuksineen mitä tuli ilmi neuropsykologin vastaanoton tuloksista. Se pisti mun pään ihan sekasin, kuin "tyhmä" sitä oikeesti ihminen voikaan oikeesti olla. 

Mulla on alkanut olee semmonen tunne sisälläni. Mulla on semmonen tunne että tahtoisin vaan muuttaa paikka kuntaa ja olla yksin pojan kanssa. Ei ketään muita ympärilläni, ei ystäviä, ei sukulaisia, ei kavereita, ei ketään muita kuin minä ja poikani. Mulla on ihan hirvee hinku oikeesti alottaa kaikki alusta, muuttaa paikka kuntaa. Se tunne mun sisällä on jo kauan kyllä ollut, mutta se vaan muistuu mieleen päivittäin kun tuntuu että päätä lyödään seinään.
Haluaisin muuttaa hämeenlinnaan tai sitten rovaniemelle. Mutta emmä voi, emmä voi jättää mun muutamaa rakasta hyvää ystävää tänne, enkä myöskään rakkaita kummityttöjä, mun perhettä tai niitä muutamia sukulaisia, joiden kanssa on tekemisissä. Vaikkakin suurimman osan sukulaisista en oo tekemisissä heidän kanssaan, mutta ne muutama rakas serkku, isovanhemmat. 

Mulla on Lohjalla Suski tyttöineen, emmä niitä kyllä tänne tahdo jättää, se olis mulle se viimeisin piste. Ei, emmää siihen pystyisi ikinä koskaan. Mutta Riikka asuu hämeenlinnassa ja ikävä on jotain aivan jäätävää. Mä tahtoisin mun parhaan ystävän tänne lähelle, haluaisin kummipojan tänne lähelle myöskin. 
Mä en tiedä tunteeko Riikka tätä samaa mitä mä tunnen, mutta mä ainakin tunnen niin hirveetä ikävää ja parasta ystävääni. Jos pystyis vaan matkustaa sinne heidän luokse useemmin, tekisin niin...

Leevin ystävät ovat täällä Lohjalla, Leevillä alkoi koulu lähikoulussa... En tiedä, jotenkin vaan alkanut taas ahdistamaan kaikki täällä. Oon vaan niin väsynyt, kun en oo saanut öisin nukuttua, vaikkakin muutama viikko sitten kyllä nukuin tosi hyvin, menin nukkuu jo ennen klo 21.00 ja läpi yön heräsin, kertaakaan heräämättä. Mikä on oikeesti jo "vau" suoritus... Ja just viime viikonloppuna nukkusin kyllä mielestäni aivan liikaa... Mä lauantaina lähetin naapurin lapset mummolaan klo 11 aikaan aamusta, sit menin kotio takasin nukkumaan, nukkusin kuuteen asti, olin pari tuntia hereillä ja menin nukkumaan, nukkusin aamu 12 saakka yhtä menoo, pari kertaa pissalla käyntiä lukuun ottamatta. :) Mutta ehkä oli vaan vähän liikaa univelkaa tai jotain, mutta kyllä se siitä sitten taas... 

Sitten jos tahtoisin olla typerä ja itsekäs äiti ja ystävä, lähtisin Leevin kanssa pois täältä muusta välittämättä, kyllähän niitä kouluja on muuallakin paikkakunnilla, kyllähän niitä kavereita saa muualtakin ja jopa ehkä niitä ystäviä. Mutta mä en tahdo, mä en tahdo sitä Leeville. Leevi on niin herkkä ja arka. Meillä tukiperhekkin on täällä Lohjalla. :) Mä en taas kestäisi sitä että mun toiset kummilapset jäisi tänne, en kestäisi sitä että Suski jäisi tänne ilman mua. <3

Kesälomalla tuli valvottuu, koska ei ollut aamulla kiirettä mihinkään, ei mitään tekemistä niin tuli sitten valvottua pitkään ja hartaasti tehden timanttityötä. Nyt mulla on keittiön pöydällä levällään uusi timanttityö, mutta se on vähän jäänyt koska tosissaan oon yrittänyt mennä ajoissa sänkyyn ja ajoissa alkaa nukkuu, koska sit jos alkaa tekee sitä, niin siinä hurahtaa tunti jos toinenkin ihan helposti...

En tiedä mitä tää tunne ja olot on taas, mitä käyn läpi, onkohan se syysväsymys tai jotain... Aamuisin on niin ihanan viileetä ja hiljaista kun töihin on lähtenyt puoli ysin pintaa. Työkaverit kauhistelee että miten mä tarkenen toppi päällä vieläkin liikkua, mutta helposti pystyn, hikoon kun porsas, jos kehtaisin, niin pakkasellakin menisin topin kanssa. :P 

Kummilapseni

Mä kirjottelen nyt tänään niistä kummilapsistani, oon siitä ajatellut kirjoittaa kun kummilapsi "luku on täynnä" niin sanotusti. Mulla on nyt siis kuusi yhteensä, yksi heistä ei ole oikeesti mun kummilapsi, mutta pidän häntä semmosenaan, olen hänen kanssaan tekemisissä NIIIIIN paljon että hän kyllä on kummilapseni.

Mähän siis oon aina haaveillut, mun suurimmat haaveet on aina ollut kolmen pikkuveljen isosiskona että musta tulee täti, ja musta tuli reilu vuosi sitten täti ihanalle tytölle. Ja toinen toive mulla on ollut aina myöskin se että musta tulisi kummitäti jollekkin... Jokainen, joka mut oikeesti tuntee, tietää myöskin että mä rakastan lapsia ylikaiken, mä voisin vaan olla lasten kanssa koko aika, leikkiä ja olla vaan... Mä oon jo ihan pikkutytöstä asti ollut lasten kanssa paljon, kaikki tet-jaksot koulussa olin päiväkodeissa harjotteluissa, on ollut hoitolapsia, ennen kun sain Leevin jäin sairas/äitiyslomalle päiväkodista, mikä harmitti tosi paljon. :( Mutta sitten sain oman pienen rakkaan vauvani, joka täytti jo seitsemän vuotta tänä vuonna. <3

Meidän talossa asuu paljon pieniä lapsia joiden kanssa tulee paljon leikittyä ja oleskeltua, halittuakin tulee joskus heitä. Hanna 4v ja Sara 3v on aivan ihania pikkusia prinsessoja. Siis ne vaan on niin ihania, etten osaa enempää heitä kuvailla. Heillä aina paljon on asiaa kaikesta maan ja taivaan väliltä, joskus myöskin toki on niitä huonompia päiviä ja he ei edes moi sano vastaan tullessaan. :D <3 Heidän äitin kirjottamia juttuja tytöistä tuonne faceen, on tullu monet naurut naurettua heidän temmellyksien takia ja heidän sanontojen, mitä he puhuvat ja mitä he tekevät.  Olen kerran myöskin ollut heidän unta valvomassa kun äiti oli jossain omilla menoillaan, joskus voisin tulla uudelleen vahtimaan, ja vaikka ihan silleen että olen heidän kanssaan, laitan nukkuu yms. :) <3 Meidän talossa on myöskin Sanni ja Arttu, he ovat myöskin aivan ihania lapsia, aina halimassa ja juttelemassa kaikesta myöskin. Muitakin lapsia on, muutamien naapurien lapsenlapset ovat aivan ihania. Mä vaan tykkään pienistä lapsista ihan hurjan paljon. Jotkut vähän isommatkin menettelee kyllä. :D hah! :) Mut kyllä mä enemmän noista alle 10vuotiaista tykkään eniten. Meidän talossa on yksi aivan ihana vauva ja hänen sisarukset Laura ja Jere, emmää kestä. Ihania ovat hekin kaikki, vauva on niin ihana että voisin vaan kaapata sen meille yökylään. <3

Mä joskus ajattelin että mä en tuu koskaan saamaan kummilapsia, en yhen yhtäkään. Mä olen aina sanonut että kummilapset on mulle maailmassa yhtä rakkaita, tärkeitä, ihania kuin se oma lapsi on. Haluan että heillä on hyvä olla, haluan olla heidän elämässä mukana, haluan auttaa, haluan tukea, haluan kuunnella, haluan lohduttaa, haluan hemmotella myöskin. <3 

2014 musta tuli onnellinen kummitäti ihanalle Tony pojalle, poika oli silloin kuusi vuotias kun sain kummitodistuksen. En siis ollut ihan alusta saakka pojan kummi, pojan elämässä mä olen niin paljon kun vaan pystyn ja voin olla, eli onneksi on facebook ja whatsappi, nyt hän täyttää tänä vuonna jo 10vuotta. Leevin kanssa he tulevat tosi hyvin toimeen, he on kun paita ja perse kun näkevät, tosin usein heillä myös pientä riitaa, kunnes välillä joudutaan pienen pieni hajurako poikien välillä laittamaan, mutta sitten taas jatkuu... Heillä on kolme vuotta ikäeroa, sen huomaa kyllä jossain tietyissä asioissa. Tony asuu äitinsä kanssa hämeenlinnassa, ja siitä syystä me nähdään vain 1-2x vuodessa, mikä on oikeesti tosi harmi, koska on kauhia ikävä koko aika... <3 Hänen äiti on mun paras ystävä, kultaakin tärkeempi ihminen, muista Riikka se. Rakastan teitä <3

Mä sain 2017 whatsappiin viestin:

"Kävi mielessä juttu jo aamulla varhain, tässähän olisi ystävä parhain. Kummiksi sinua pyytäisimme, vähän vain me vaatisimme. Vaippaa ei olisi pakko vaihtaa, mutta lapsellisuuksia et saisi kaihtaa. Ja kun muksu teininä luoksesi kurvaa, olisi kiva jos hän yhä saisi tukea ja turvaa.  Nyt olisi siis tarjolla iloa ja säpinää, sinun arkeen ja elämään. Joten olisiko sinulla haluja ja voimia, rakkaan pienen prinsessa vauvamme kummina toimia? T.S & J"

Arvatkaas miettisinkö ollenkaan että suostunko vaiko en suostu? Tottakai suostuin, olin niin otettu ja onnellinen, en olis ikinä voinut uskoa että oikeesti mut pyydetään heidän tyttären kummiksi. Mä olin onnesta sekasin, kerroin kaikille sen että mua pyydettiin kummiksi... Olin onnellinen, sain kokea sen kaiken ihan alusta loppuun saakka, ristiäiset ja kaiken.. Mua kyllä jännitti aivan suunnattoman paljon. Mutta kaikki meni hyvin sillon ja tyttö sai nimekseen Janni. Janni täyttää kohta jo kaksi vuotta, Janni on ihana pikku pimu, vaikkakin hänellä oli tossa jossain vaiheessa ihan hirvee vierastamis vaihe, hän huusi jo kun kuuli mun äänen, se oli ihan kamalaa.. Mutta onneksi se meni ohitse ja nyt hän osaa jo näyttää luonteensa myös mulle. Osaa kiukutella ja raivota myöskin mulle ;) Mä olen lohduttanut, olen auttanut, olen rakastanut, olen ollut elämässä mukana, olen hoitanut paljon, olen yökylään ottanut. <3 Rakastan sua Janni. 

Sitten 2018 syntyi pienen pieni Jadessa tyttö, sai taas kokea kaiken alusta loppuun asti. Jadessa ei ole onneksi vierastanut mua ollenkaan. *KOPKOP* vielä ainakaan... Toivottavasti ei alakkaan vierastamaan. Hän on ihan super ihana naurunaama myöskin, voi että... Tai sitten kummitädin naama vaan on niin naurettavan näköinen ;) Myös hänen kohdalla sain kokea sen kaiken alusta loppuun saakka. <3 Rakastan sua Jadessa <3

Heinäkuussa 2018 syntyi uusin kummilapsi, pieni ihana poika <3 Hänestä en sen kummemmin kirjottele, koska heidän vanhemmat eivät niin halua, ja kuviakaan en hänestä laita, kummitodistuksesta ainoastaan laitan kuvan. Ristiäiset olivat erittäin heidän näköisensä tilaisuus, kaunis myöskin. <3 Rakastan myös sua <3

Sitten mulla on vielä kaksi "paperitonta" kummilasta... Nuppu on syntynyt 2013 eli täyttää nytten marraskuussa jo viisi vuotta. Hänen äitinsä olen tuntenut jo melkein seitsemän vuotta. Hän on Leevin kummitäti, jonka lisäsin myöhemmin kummiksi, hänellä on siis kummitodistus, mulla ei ole Nupusta kummitodistusta. Me ollaan aina oltu kun paita ja perse, on ollut p*skojakin hetkiä, mutta menneet on menneitä... Leevi ja Nuppu olivat myöskin kun paita ja perse, koko aika yhdessä, käsi kädessä, kauhea ikävä toista jos eivät olleet yhdessä. On paljon tehty kaikkea yhdessä, käyty hoplopissa, muumimaailmassa, syömässä, leikkipuistoissa ym... Me on nyt jostain syystä paljon erkaannuttu hänen äitinsä kanssa, ei olla oltu enään oikein tekemisissä, tietystä syystä. Mutta kyllä mulla ikävä heitä on kova. Kumpa asiat olisi niinkuin ne ennen olivat. Leevin ja Nupun se yhteinen asia on Ryhmä Haut sekä Jake merirosvot, ryhmä hau ehkä eniten on se juttu, he leikkivät aina meillä tai heillä ryhmä hau leikkejä. Ikäeroakin heillä on se kaksi vuotta. Heillä on "paras ystävä" kaulakorutkin, Leevillä on sininen spinner kaulakoru ja Nupulla on pinkki spinner kaulakoru <3

Sitten viimeisenä muttei todellakaan vähäisempänä on Janette. Janettekaan ei virallisesti kummilapseni ole, mutta yllä mainitut Janni ja Jadessa ovat hänen pikkusiskojaan ja olen Janeten kanssa NIIN paljon tekemisissä, joten tunnen itseni hänen kummitädiksi. Janette täytti nytten justiinsa neljä vuotta. Hän sai lahjaksi multa välikausi takin, dubloja sekä parit kollarit ja pikkupöksyjä. Vaatteet meni heti äidille, mutta ne dublot oli se ihana juttu. Rakennettiin niitä illalla yhdessä, oli vaan niin ihana nähdä toinen onnellisena. Janette myöskin osaa näyttää mulle jo sen vihaisen Janeten, hän on niiiiin pippurinen sille päälle sattuessaan. Olen häntä lohduttanut, olen auttanut, olen kuunnellut, lohduttanut uneen, leikkinyt, halinut, pussaillut. Ollut muutaman kerran meillä myöskin yökylässä. <3 Hänen äitinsä on myös aika ihana, tooosi hyvä ystävä, yksi parhaista <3 

Kummitätinä olo merkitsee mulle niiin paljon luottamista heidän vanhemmiltaan. Mä haluan olla kummitäti johon voi luottaa, jolle voi puhua, joka hemmottelee, joka auttaa, joka lohduttaa, joka rakastaa. Ennen kaikkea mä haluan että heillä on hyvä olla mun seurassani ja että olen heidän elämässä LÄSNÄ nyt ja aina. <3 

Mä en usko että mulle enään lisää kummilapsosia siunaantuu, mutta tokikaan ei siitä voi olla varma. Mutta luulen että ei enään tule enempää. Mulle kummilapset on yhtä tärkeitä ja yhtä rakkaita kaikki, ei ole vain sitä tiettyä suosikkia, vaan kaikki on samanarvoisia. Vaikka jotkut ei sitä uskokkaan, mutta kyllä se näin on. 

Minä suojelen teitä kaikelta

mitä ikinä keksitkin pelätä

ei ole sellaista pimeää

jota minun hento käteni ei torjuisi.

 *Nupun nimi on muutettu, hänen äitinsä toiveesta*

Onko sinulla kummilapsia? Kuinka monta? Mimmonen kummitäti sinä olet?